Down by the Laituri 2015

Down by the Laituri, lyhennettynä myös DBTL, on Turun Aurajoen varrella juhlittu kaupunkifestivaali. Se aloitti toimintansa vuonna 1988. Musiikkitapahtumia järjestetään festivaalien aikana niin jokirannassa kuin eri klubeillakin. Tapahtuman järjestäjät muistuttavat vuosittain ympäristön tärkeydestä ja tapahtuman siistinä pitämisestä.

Tänä vuonna festivaali järjestetään 28.7–2.8, eli festivaalit ovat kaiken kaikkiaan jopa kuuden päivän mittaiset. Hienoja esiintyjiä löytyy jokaiselle päivälle suositusta Sunrise Avenuesta aina vanhaan festivaalisuosikkiin Kotiteollisuuteen. Tiistaista lauantaihin festivaalialue on kielletty alle 18-vuotiailta, mutta sunnuntaina tapahtuma on ikärajaton.

Festarialueelle pääsemiseksi suositellaan julkista liikennettä. Alue sijaitsee kuitenkin aivan Turun keskustassa, joten sinne pääseminen muista kaupungeista tulisi sujua helposti junaliikenteellä tai linja-autoilla. Polkupyörällä ei tapahtuma-alueelle pääse, mutta pyöräparkkeja kaupungista löytyy useita.

Liput ovat jo myynnissä Lippupalvelun kautta, mutta niitä kerrotaan myytävän vielä Turun kauppatorilla ja festivaalialueen pääportilla aina tapahtumapäivien aikanakin. Lipuilla pääsee tapahtuma-alueelle vain kerran, ellei sitten omista useamman päivän lippua, joka vaihdetaan pääporteilla rannekkeeksi. Tapahtuman järjestäjät muistuttavat, että portilla tulee varmasti olemaan ruuhkaa, joten paikalle kannattaa saapua ajoissa.

Ohjelmiston ajankohdat ja tarkat kellonajat esitetään yleisölle vasta myöhemmin keväällä, joten voit vielä odotella, ennen kuin valitset, mille päivälle ostat lippusi, vai haluatko juhlia Down by the Laituri –festivaaleilla lähes kokonaisen viikon.