Provinssi 2015

Tänä vuonna Provinssirock järjestetään 24.–27. kesäkuuta. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun nimestä on tehty lyhennys Provinssi. Se on yksi Suomen suosituimmista musiikkifestivaaleista, joissa esiintyjät soittavat suurimmaksi osaksi rock-musiikkia. Seinäjoen Törnävänsaaren festivaalin kesto on vaihdellut vuosien mittaan yhdestä päivästä aina neljään päivään ja se on vuodesta 1979 kerännyt vuosittain kymmeniä tuhansia kävijöitä.

Tänä vuonna Provinssi uuden nimensä myötä laajennettiin kolmesta päivästä neljään päivään. Suosionsa takia tapahtuman liput on hyvä ostaa ennakkoon päästäkseen nauttimaan festivaaleista. Lipputyyppejä on useita aivan tavallisesta neljän päivän lippusta Premium-lippuihin, joilla on pääsee VIP-alueelle, tai Stam1na-lippuihin, joilla pääsee myös omalle alueelleen.

Majoitusvaihtoehtoja on monia. Hotellien lisäksi voi tutustua koulumajoituksiin, jotka sijoittuvat festarialueen läheisiin kouluihin. Camp Provinssissa laitetaan teltat pystyyn ja Camp Stam1na on Stam1na-lipuilla toimiva alue. Myös majoitus kannattaa hoitaa ajoissa, jottei jää ilman yöpaikkaa.

Provinssi 2015 näyttää artistikattaukseltaan kansainväliseltä ja hyvältä aikaansaannokselta. Tunnetuimpia ulkomaalaisia bändejä ja artisteja ovat muun muassa Muse ja Faith No More. Festivaalien jokavuotisia kotimaisia tuttuja ovat muun muassa Stam1na ja Jenni Vartiainen.

Kuljetus festivaaleille toimii monipuolisesti. Monet lähtevät kaveriporukan kesken omalla autolla, mutta myös julkisilla pääsee helposti Seinäjoelle ja festivaalialueelle. Linja-autot ja junat kulkevat monista kaupungeista suoraan Seinäjoelle. Vanhat festivaalikonkarit varmasti tuntevat lisäksi jo internetistä löytyvät kimppakyytimahdollisuudet.